Vesattarille piste Pohjanmaalta
22.5.2017
Jalasjärvi - Mynämäki 2-1 (6-7, 4-2, 5-0) Vesattarien pitkä ja hankala vierasotteluputki sai jatkoa sunnuntaina Pohjanmaalla, jossa vastaan asettui kaikki aikaisemmat ottelunsa voittanut Jalasjärven Jalas. Jalasjärvi oli kärkitaistoissa mukana jo viime kaudella, ja muutaman täsmähankinnan myötä se on syystäkin rankattu tällä kaudella aivan sarjan terävimpään kärkeen. Ihan tyhjin taskuin ei vesattarien kuitenkaan tarvinnut kotimatkalle lähteä, vaikka tappioputki saikin jatkoa kotijoukkueen otettua kauden neljännen voittonsa numeroin 2-1 (6-7, 4-2, 5-0). Avausjakso alkoi Mynämäen osalta mukavasti, kun kärjestä rakennettu etutilanne muuttui avausjuoksuksi ja takatilanteeksi harhaheiton turvin. Tilanteesta syntyi vielä kaksi lisäjuoksua Oona Rantomaan ja Mona Heikkilän lyönneillä ja kun Jalasjärvi puolestaan jäi omalla sisävuorollaan yhteen juoksuun, oltiin avausvuoron jälkeen numeroissa 1-3. Myös toisessa vuorossa vesattarien ykköskärki teki kellosepän tarkkaa työtään rakentaen palottoman ajolähdön, jota asettui purkamaan Oona Rantomaa. Lopputuloksena tästä oli vesattarien kauden ensimmäinen ajokunnari ja taululle lukemat 1-7. Hätäisempi olisi voinut luulla jakson jo ratkenneen tähän, mutta kotijoukkue oli toista mieltä. Jalasjärvi kuroi eroa umpeen juoksu kerrallaan, ja kun vesattarien sisävuorot jäivät tuloksettomiksi, oltiin viimeisen tasoittavalla numeroissa 6-7, kun emäntien kakkospalkittu Jennina Ojala asettui viimeisenä lyöjänä purkamaan kahden palon takatilannetta. Vesattarien onneksi ulkokenttä kesti viimeisen hyökkäyksen ja näin pistepussi kasvoi yhdellä tärkeän jaksovoiton myötä. Toisella jaksolla Jalasjärvi nousi jo avausvuorossa 2-0 johtoon tuplaten juoksumääränsä vielä kolmannessa vuorossa, kun taas Mynämäki ei onnistunut juoksujen teossa ennen viimeistä sisävuoroaan. Myös siinä vesattarien ykköskärki rakensi palottoman ajolähdön, josta syntyikin kaksi kavennusjuoksua Jaana Marjamäki-Kekolan ja Sini Haatajan lyöminä. Jalaksen etumatka kuitenkin kesti loppuun asti ja niin edessä oli supervuoro. Supervuoron kotijoukkue aloitti tuvan puolelta täyttäen nopeasti pesät ilman paloja. Kun emäntien jokerikotiuttaja Taru Finnilän ensimmäinen kotiutusyritys päättyi paloon ilman takavaihtoa, näytti tilanne hetken jo lupaavalta vesattarien kannalta. Toista kertaa Finnilä ei kuitenkaan enää erehtynyt vaan siirteli etenijän kotipesän turvaan kakkoselta asti. Kentän tyhjennyksen jälkeen areenalle asteli Jalasjärven kakkoskärki täyttäen jälleen pesät. Ajolähdöstä Henna Vistinmäki siirsi Jalaksen 2-0 johtoon, ja lopullinen ratkaisu syntyi hetkeä myöhemmin Anni Isoniemen lyötyä pallon kakkosrajasta maisemiin kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. Vesattarien sisävuoro ei toivottomassa tilanteessa tulosta tuottanut ja niin supervuoro päättyi kotijoukkueen 5-0 voittoon. Vesattarista parhaana palkittiin 1+4+2 teholukemiin päässyt Oona Rantomaa ja kakkospalkinnon pääsi noutamaan kolme juoksua tuonut Henna Nurmi. Vesattarien ykköskärki toimi läpi ottelun todella vahvasti mistä kertoo mm. se, että numeroilla 1-4 pelanneilla Henna Nurmella, Maria Kitolalla, Jaana Marjamäki-Kekolalla ja Oona Rantomaalla kaikilla kärkkärien onnistumisprosentti oli vähintään 75%. Vesattarien kausi jatkuu neljännen ja viidennen peräkkäisen vierasottelun merkeissä, kun matka ensi viikonloppuna suuntautuu jälleen Pohjanmaalle. Lauantaina vastaan asettuu Ylivieskan Kuula ja sunnuntaina vesattaret ottavat mittaa sarjan pohjoisimmasta joukkueesta Tyrnävän Tempauksesta.
|