Ylivieska nipisti pisteen vesattarilta
28.5.2017
Ylivieska - Mynämäki 1-2 (4-3, 3-10, 0-1) Ylivieskan Kuula on sarjanousijana uusi tuttavuus naisten ykköspesistasolla, mutta se on aloittanut kautensa yli odotusten mm. napaten vieraissa jaksovoiton kärkipään Jalasjärveltä. Täysiä pisteitä eivät vesattaretkaan saaneet matkaansa selvästä tilastollisesta hallinnastaan huolimatta, mutta kauden toinen voitto näki kuitenkin päivänvalon supervuoron jälkeen. Ottelun loppunumerot olivat 1-2 (4-3, 3-10, 0-1). Pitkästä bussimatkasta ja hyytävästä säästä huolimatta Mynämäki aloitti ottelun terävästi rakentaen jälleen kerran kärjestä palottoman ajon, josta Jaana Marjamäki-Kekola, Oona Rantomaa sekä Leena Ojanen iskivät juoksun naiseen siirtäen vieraat 0-3 johtoon. Tarvittavaa neljättä juoksua ei jatkossa kuitenkaan onnistuttu tekemään, ja niin pitkäksi venähtänyt avausvuoro meni poikki ikävästä kohdasta keskeltä lyöntijärjestystä. Jakson loppuvuorojen aikana tilannetta ei onnistuttu korjaamaan, eikä vesattarien juoksutili enää kohentunut kolmesta kolmostilanteesta huolimatta. Ylivieska aloitti oman sisävuoronsa jos mahdollista vielä vesattariakin terävämmin, kun heti ensimmäisenä mailan varteen tarttunut Eveliina Rantonen avasi emäntien juoksutilin kunnarilla. Kun jatkossa vielä jokerikotiuttaja Aino-Maija Saastamoinen löi pinnan aina lyömään päästyään, meni avausjakso Kuulalle yhden juoksun erolla ilman viimeistä tasoittavaa sisävuoroakin. Toinen jakso alkoi Kuulan vahvalla sisävuorolla sen siirryttyä 2-0 johtoon. Vesattarien osalta jakson alku sen sijaan näytti kaikkea muuta kuin lupaavalta, kun ykköskärjestä sekä Henna Nurmi että Roosa Luoma paloivat jo kolmostaipaleella. Nyt kuitenkin lyöntijärjestyksen peräpää nousi hienosti kantamaan vastuuta tehden kahden palon tilanteessa peräti neljä juoksua yksittäisillä lyönneillä. Jatkossa myös vesattarien ulkopelin taso nousi roimasti, eikä Kuula saanut kahdessa seuraavassa sisävuorossaan etenijää kertaakaan edes kolmoselle asti. Jakso repesi vierasjoukkueen eduksi kolmannessa vuorossa, jossa Jaana Marjamäki-Kekolan sekä Minttu Mäkisen kunnarien myötä taululle syntyivät 2-10 numerot. Nyt myös lyöntivuorot saatiin katkeamaan ihanteellisesti, ja jokainen sisävuoro päästiin aloittamaan numerosta 1. Kun Kuula ei viimeisessä sisävuorossaan saanut aikaan kuin yhden lohdutusjuoksun oli edessä kauden kolmas supervuoro. Superissa vesattaret jatkoivat vahvaa ulkopeliään, eivätkä emännät saaneet vietyä etenijöitään kakkosta pidemmälle. Ottelun ratkaisua ei tarvinnut kauaa odotella, kun vesattarien ykköskärki järjesteli jälleen nelosena lyöneelle Jaana Marjamäki-Kekolalle palottoman ajolähdön, josta Jaana löi päivän viidennen juoksunsa Henna Nurmen tuomana. Vesattarista parhaana palkittiin peräti yhdeksän tehopistettä kerännyt Jaana Marjamäki-Kekola ja kakkospalkinnon pääsi noutamaan jälleen vahvan pelin lautasen äärellä pelannut Leena Ojanen, joka myös löi kaksi ja toi yhden juoksun. Kun ottelun 3-tilanteet menivät vesattarille selvin numeroin 20-11 ja kärkilyöntien onnistumis-% oli niinkin korkea kuin 66%, olivat kaikki ainekset kolmen pisteen voittoonkin olemassa, mutta se jäi avausvuoron sisäpelin yskähtelyn vuoksi vielä odottamaan tulevia pelejä. Seuraava mahdollisuus siihen on heti sunnuntaina, kun vesattarien bussi jatkaa matkaansa aina Tyrnävälle asti. |