Kaksi tuttua kasvoa Vesattariin
16.10.2017
Kaksi Mynämäen omaa kasvattia kasvattavat Vesattarien pelaajarivistöä. Viime kauden ykköspesiksen kärkilyöntitilaston voittaja Maria Kitola ja Kajaanista paluun tekevä Mari-Ann Lehtinen ovat solmineet sopimukset kaudeksi 2018. Paluun kotiin tekevä Lehtinen ehti viime kauden aikana pelata 15 ottelua Kajaanin paidassa, joista 3 naisten ja loput tyttöjen superpesistä. Lehtinen kertoo viime kauden yllättäen Mynämäellä pelatun puolikkaan kauden nostavan motivaatiota pelata kasvattajaseurassaan. -Tosi hyvillä fiiliksillä palaan taas koko kaudeksi kotipaitaan. Uskon, että omalla ja koko joukkueen motivaatiolla ensi kesän tavoitteet ovat täysin realistisia, kertoo Lehtinen. Koko joukkueella on motivaatio ja treeni-into huipussaan. Viime kauden ykköspesiksen kärkilyöntitilaston reilulla erolla voittanut Kitolakin, lupaa olla tulevana kesänä kovempi kuin koskaan. Vaihtospesialisti takoi viimekauden aikana 83,15 % varmuudella 153 kärkilyöntiä. -Tuntuu todella hyvältä, että pesis tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Itse ainakin aion olla ensi kesänä kovempi kuin koskaan, töitä se vaatii, mutta olen siitä innoissani, miettii Kitola. Vesattaret on asettanut tavoitteet korkealle ja niitä on lähdetty tavoittelemaan määrätietoisen valmennuksen ja kovan työn teon avulla. Kitolalla onkin asiaan liittyen vielä terveisiä kannattajille: -Jokaisella naisella tuntuu olevan motivaatio ja asenne kohdallaan ja töitä on alettu tehdä jo nyt tosissaan. Ensi kesänä kannattaa todellakin tulla katsomaan kuinka laadukasta naispesäpalloa Mynämäellä pelataan!
Marian pelaajakortti: http://www.pesiksenmaailma.fi/index.php/pelaajakortit?pelaajaid=3751&view=pelaajakortti Mari-Annin pelaajakortti: http://www.pesiksenmaailma.fi/index.php/pelaajakortit?pelaajaid=7697&view=pelaajakortti |