Pesiksen Ihmemaa alkoi mukavasti

22.1.2018

Heittopaikat ja temppurataloosi
Heittopaikat ja temppurataloosi
Temppuradalla mm. hypittiin trampoliinilla
Temppuradalla mm. hypittiin trampoliinilla
Lyöntiloosissa lyötiin mm. näppejä
Lyöntiloosissa lyötiin mm. näppejä
Kaupunkisodassa riitti vauhtia
Kaupunkisodassa riitti vauhtia

Eilen sunnuntaina Laurin koulun salissa alkoi Mynämäen Vesan järjestämä Pesiksen Ihmemaa. Paikalle tuli ilahduttavan paljon lapsia kokeilemaan pesäpalloon kuuluvia juttuja. Ensimmäinen kerta oli onnistunut ja palaute lapsilta ja heidän vanhemmiltaan oli hyvää. Pesiksen Ihmemaahan järjestetään kerran kuukaudessa kevään aikana. 

Laurin koulun sali jaettiin kolmeen osaan ja jokaisessa loosissa oli omat toimintonsa, joita lapset sitten pääsivät kiertämään. Ensimmäisessä loosissa pääsi kokeilemaan pallon heittämistä. Lapsille opastettiin heittämisen oikeaa tekniikkaa ja sitten pääsikin heittämään palloa tutkaan, sekä kokeilemaan oman heittonsa tarkkuutta. Tarkkuutta testattiin heittämällä palloa erilaisiin maalitauluihin ja pääsipä lapset kokeilemaan heittämällä maalin tekemistäkin. Maalivahtina toimi Juuso Peltoniemi miesten joukkueesta. Heittämispisteiden kanssa samassa loosissa oli rakennettu temppuratakin, jossa lapset pääsivät kokeilemaan mm. trampoliinilla hyppelyä.

Toisessa loosissa tutustuttiin lyömisen saloihin. Kahdessa pisteessä harjoiteltiin ns. kovien lyöntien tekniikkaa ja lyötiin palloa lyöntiverkkoon. Lyömistä opeteltiin tarvittaessa isommalla pallolla ensiksi ja sitten siirryttiin tenavapallon lyömiseen. Lukkaroinnin tällä kertaa hoiti seuran ohjaajat ja pelaajat, mutta lapsetkin pääsivät harjoittelemaan omalla pisteellään "lukkaroimista". Kovien lyöntien vastapainoksi loosissa harjoiteltiin näppien lyömistäkin ja päästiinpä näppilyönneissäkin kokeilemaan niiden tarkkuutta. Tarkkuuspisteellä pyrittiin lyömään mahdollisimman tarkasti ja mm. kaatamaan lyönnillä keiloja.

Kolmannessa loosissa eli peliosiossa pelattiin ensimmäisellä kerralla kaupunkisotaa. Pelissä tulee paljon liikkumista, heittämistä ja erään pikkupojan sanoin syöksymistäkin. Kaikki nämä toiminnot löytyvät pesäpallostakin. Peliosuus oli muiden osioiden tavoin lasten mielestä hauska ja peleissä sanomalehdistä tehdyt pallot lensivät taukoamatta ilmassa. Aina jos tällaisesta sanomalehtipallosta sai pelissä osuman, pääsi suorittamaan tehtäväalueelle ennalta määrätyn tehtävän pesäpallolla, jonka jälkeen pääsi taas mukaan peliin.

Seuraava Pesiksen Ihmemaa on sunnuntaina 11.2.2018 klo 13-14.30

Pesikseen kuuluvia asioita pääsee seuraavaksi kokeilemaan helmikuussa. Pesiksen Ihmemaa toimii aina joka kerta 1,5h. Lapset kiertävät aina tietyn ajan loosikohtaisissa toimipisteissä, jonka jälkeen ryhmien loosien vaihto tapahtuu ohjatusti. Tällöin mm. pystymme takaamaan turvallisen liikkumisen loosien välillä. Paikalle kannattaa tulla heti klo 13.00, silloin ehtii varmasti käymään kaikki Pesiksen Ihmemaan toimipisteet läpi.

Nähdään Pesiksen Ihmemaassa:)